Fitzpatrick, Becca: Langennut enkeli

Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli on jälleen esimerkki kliseisestä nuorten low-fantasysta. Kirjan päähenkilö, Nora, joutuu biologiantunnilla ah-niin-hyvännäköisen, jännittävän ja pelottavan pojan pariksi, jota Nora aluksi inhoaa täysillä. Kuinka ollakaan, ei mene kovin pitkään, ennen kuin tämä mysteeripoika, Patch, alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän, ja lopulta Nora ei saa tätä mielestään. Samaan aikaan alkaa synkkien tapahtumien sarja, ja Nora alkaa epäillä Patchilla olevan jotain tekemistä asioiden kanssa. Alkupuolella kuvioihin mukaan liittyy pari muuta poikaa, joista toinen ei tunnu piittaavan Norasta ja tämän parhaasta ystävästä ollenkaan, ja toinen mukava poika, jonka kaapeista saattaa löytyä muutama luuranko.

Kirja vaikutti ihan hyvältä kokonaisuudessaan. Olisin varmaan pitänyt enemmänkin, jollei kirjan 'formaatti' olisi mielestäni jo niin loppuunkulutettu - kaikki kirjat tuntuvat nykyään enemmän tai vähemmän tämänsuuntaisilta, aina tytön näkökulmasta kerrottuna ja aina johonkuhun uuteen, kiehtovaan ja salaperäiseen poikaan liittyviä synkkiä tapahtumia. Aina. '

Kirjasta teki kiehtovan se, että sarjassa esiintyvä(t) nefili(t) olivat pahiksia. Koska rakastan Cassandra Claren nefilien ympärille luomaa maailmaa, ajatus nefileistä pahiksina on kummallinen, mutta ehkä se sopii kirjan tyyliin, kun nefilit eivät tuntuneet ainakaan ensimmäisessä osassa olevan päähenkilöitä. Kirja on enemmän tai vähemmän enkeliteemainen - muutama nefili, langennut enkeli, lankeamaton enkeli ja kostonenkeleistäkin puhuttiin - muttei mitenkään häiritsevästi. Henkilökohtaisesti pidän usein yliluonnollisuuksiin liittyvistä kirjoista, ja tämäkin oli onnistuneesti tehty nykynuorten maun mukaiseksi..

Itse aion jatkaa sarjan lukemista, ja ehkä suosittelenkin sellaisille, jotka eivät ole korviaan myöten kyllästyneitä kliseiseen alkuasetelmaan tavallisesta tytöstä ja enemmän tai vähemmän yliluonnollisesta pojasta ja heidän enemmän tai vähemmän tärkeästä ja hankalasta suhteestaan..
-'n