Natsuki Takaya: Fruits Basket

 Nyt esittelyyn mangasarja Fruits Basket, by Natsuki Takaya.  Kuvia on muutamia, mikä johtuu siitä, että mielestäni 23-osainen mangasarja ansaitsee enemmän kuin ensimmäisen pokkarin kannen esittelyynsä.. Ja muut kannet olen valinnut ihan vain hahmojen perusteella, minulla ei juuri ole muistikuvaa, mitä tapahtui missäkin kirjassa, sillä kun lukee 23 pokkaria putkeen, vähäsen hämärtyvät nämä rajat, mitä tapahtuu missäkin kirjassa. Kuvissa ovat ylhäältä alaspäin Tooru, Kyoo, Hatori, Hatsuharu. Fruits Basket-sarjaa suosittelen kenties kasi-ysi-lukioluokkalaisille. Sarjassa on synkkiä kohtia, mutta myös valoisia hetkiä.

Fruits Basket, aka. Furuba, kilpailee lempimangasarjani-tittelistä kevyesti. Tosin en ole kovin monia mangoja lukenut, käytännössä Dragon ball:it, Inuyashat, Ranma½:t ja muutamista sarjoista ensimmäisiä kirjoja, ja näistä sarjoista en ole paljoa pitänyt. Furuba on hyvin erilainen kuin edellämainitut, sillä lienee eniten yhteistä Ranma½ kanssa, tosin luin Ranmat joskus kutos-seiskaluokilla, joten en juurikaan muista niistä mitään, mutta saattaisi olla aika saman tyylinen. Tai sitten ei. Älkää takertuko tähän liikaa, en tosiaankaan muista Ranmoista muuta, kuin sen, että Ranman sukupuoli vaihtuu, kun hän saa vettä niskaansa, riippuen sen lämpötilasta, mutten muista, muuttuiko hän kylmästä tytöksi vai kuumasta, epäilen, että kylmästä. En muista.

Furuba. Sarjan päähenkilönä on Tooru Honda, sarjan alussa lukion ekavuotinen tyttö, joka tutustuu Sooma-sukuun, ja oppii Sooman suvun synkän salaisuuden. Sooman suvussa on 13 jäsentä, jotka muuttuvat vastakkaisen sukupuolen halauksesta joksikin kiinalaisen eläinradan eläimeksi, riippuen horoskooppimerkistään.  Eläinradan tarina löytyy
jostakin pokkarista, alkupäästä varmaankin. Eläimeksi muuttuminen on kirous ja asia, jota suku varjelee keinolla millä hyvänsä, edes koko suku ei tiedä siitä, mutta Tooru saa tämän selville. Hänelle ei kuitenkaan tule seuraamuksia, vaan päätyy itseasiassa asumaan joidenkin eläinradan jäsenten, Koiran, Rotan ja Kissan luokse. Tästä tapahtumasta alkaa kolmivuotinen seikkailu, joka muuttuu aina vain synkemmäksi, mutta jolla on sykähdyttävä, ennalta-arvaamaton loppu.

Sarjan tapahtumat tulevat ajallaan, ei ole tylsiä hetkiä, aina tapahtuu jotakin ennalta-arvaamatonta. Tapahtumat eivät kasaannu vain yhteen kohtaan, ne eivät juuri toista itseään, vaan ilmestyvät milloin minkäkin kulman takaa. Mangassa vihjataan tuleviin, vielä selvittämättömiin tapahtumiin ihanan salakavalasti, melkein huomaamattomasti, ja kun asiat lopulta selviävät, ei ikinä olisi kuvitellutkaan niiden menevän, miten ne menevät. Sarjassa on uskomattomia juonenkäänteitä ja ne tulevat täysin odottamatta.

Sarjan hahmot ovat toinen toistaan ihastuttavampia. Vaikka sarjassa on paljon henkilöitä, jokaisella on omanlaisensa persoona, kaikkia ei tavata heti, vaan pikkuhiljaa toinen toistaan mielenkiintoisemmissa tilanteissa. Sarjasta löytyy riitapukareita, kilttejä ja kylmiä ihmisiä ja julmia sekä hössöttäviä vanhempia. Lempihahmoihini kuuluvat Kyoo, Hatori, Hatsuharu ja Kazuma. Kirjan naishenkilöistä voisin kai mainita päähenkilö Toorun lisäksi Hanijaman ja juonen kannalta merkityksettömän Mayun (luokan opettaja). Käytännössä rakastan kuitenkin kaikkia sarjan hahmoja, siellä ei oikeastaan ole ketään, josta en hahmona pitäisi, tosin useat ovat sellaisia, joita en oikeassa elämässä sietäisi hetkeäkään.. Etenkin minun käy sääliksi Hatoria...

Sarja on aluksi vaikea lukea, jos ei tunne japanilaista puhuttelua, joka on tärkeässä roolissa Furubassa. Kirjoissa ei olisi mitään intoa, jos suomennosvaiheessa puheliitteet (-san,-kun,-chan-,nee-san...) oltaisi jätetty pois. Suosittelenkin, että ensin vähän lueskelee kirjan takaa puhutteluliitteiden ja -tapojen merkityksiä, niin sarjasta saa huomattavasti enemmän irti. Melkein voisi lukea parikin osaa, ja kun oppii liitteiden merkitykset, aloittaa alusta, jotta lukukokemus ei häiriinny.

Sarja on paikotellen hyvin koskettava. Äkkiseltään muistuu ainakin viisi kohtaa mieleen, joissa parun silmät päästäni, vaikka yleensä en paru lukiessa kirjoja tai katsoessa leffoja (poikkeuksena, joka vahvistaa säännön lienee Snapen tarina Pottereissa..), mutta Furubassa oikeasti itkin. Yhä, vaikka olen lukenut sarjan jo useampia kertoja. Mutta rakastan sitä, ja tarina on niin upea... Ja koskettava. Ei voi muuta sanoa.

Yhteenveto: Hitto, lukekaa!
-'n